Lue vanhoja lehtiä

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot ovat sukututkijalle ja entisaikojen elämästä kiinnostuneelle varsinainen aarreaitta. Esimerkiksi digitoituja sanomalehtiä on käytettävissä vuodesta 1771 alkaen.

Aineistoon voi tutustua esimerkiksi tässä kuvattavalla tavalla.

  1. Jos valitset etusivun sinipohjaiselta valikkoriviltä vaihtoehdon Haku (toinen vaihtoehto vasemmalta), eteen tulee valintaikkuna, johon voit kirjoittaa hakusanan ja rajata hakua eri tavoin. Oheisen kuvan tilanteessa haku on rajattu kohdistumaan sanomalehtiin ja hakusanaksi on kirjoitettu Liikanen. Aikavälin päättymiskohdaksi on valittu vuoden 1860 alku ja kieleksi suomi.
  1. Tee haku painamalla hakusanarivin perässä olevaa sinipohjaista suurennuslasikuvaketta. Tämä nimenomainen haku tuottaa vain neljä tulosta, mikä johtuu sekä ajankohdasta että kielivalinnasta. Suomenkielisiä tekstejä oli vielä 1800-luvun puolivälissäkin vähän. Jos hakisit vain sanaa Liikanen ilman muita rajoituksia, hakutuloksia tulisi neljän sijasta reilusti yli 10 000. Tulokset näkyvät hakuikkunan alla. Vasemmalla näkyy kuva sivusta, jolla hakusana esiintyy, ja oikealla on ensin lehden nimi ja julkaisupäivä ja sen jälkeen osa sivun sisällöstä. Hakusana on merkitty tähän kohtaan punaisella.
  1. Ota tässä tapauksessa käsittelyyn järjestyksessä toinen tulos, koska siinä on tekstiä enemmän. Napsauta tuloksen kohdalla olevaa Suometar-sanaa, jolloin sivu tulee näkyviin suurempana. Hakusana näkyy nyt punaisella pohjalla.
Tapaturmaisia tapauksia vuodelta 1854. Heikki Liikasen kaksivuotiaan tytön vaatteet olivat ”uuninwalkeesta syttyneet ja niin pahasti polttaneet, että se seuraawana päiwänä kuoli”.
  1. Jos tekstin lukeminen tuottaa ongelmia, paina vasemman laidan sinisessä palkissa olevaa valkoista A-kirjainta. Silloin saat tekstin näkyviin. Teksti ei ole suinkaan nykysuomea vaan koneellisen tekstintunnistuksen tuottama tulkinta: ”talonpojan Heikki Liikasen, Käsmän kylästä Kuolajarmen Lapissa, 2 »vuotinen tyttö, jonka »vaatteet oliwat uunimvalleesta syttyneet ja niin pahasti polttaneet, että se seuraamana päimänä kuoli;.” Tekstintunnistusvirheiden korjauksen jälkeen teksti on jo ymmärrettävää: ”talonpojan Heikki Liikasen, Käsmän kylästä Kuolajärwen Lapissa, 2 wuotinen tyttö, jonka waatteet oliwat uuninwalkeesta syttyneet ja niin pahasti polttaneet, että se seuraawana päiwänä kuoli.” Näin surkea kohtalo oli Kuusamon Liikasiin kuuluvalla Loviisa Heikintytär Liikasella, joka kuoli 2,5 vuoden iässä 6.6.1854.

Vasemmassa palkissa on muitakin hyödyllisiä vaihtoehtoja. Esimerkiksi alimmalla vaihtoehdolla voi ladata koko niteen eli esimerkiksi 25.8.1854 julkaistun Suomettaren numeron omalle koneelle. Kolmanneksi alin vaihtoehto näyttää niteen käyttöehdot. A-kirjaimen yläpuolella olevasta lainausmerkistä taas saa kätevästi viitemerkinnän:

Haussa voi käyttää monia sanoja ja esimerkiksi etsiä koko nimeä. Suomen kieleen rajattu haku ”Henrik Liikanen” tuottaa 30 tulosta. Esimerkiksi Louhi-lehden sivulla 4 oli 15.7.1894 ilmoitus uudesta suutarinliikkeestä:

Arwoisalle yleisölle saan täten ilmoittaa, että olen awannut Suutarin liikkeen ja Kenkäkaupan talossa N:o 44 Rautionkadun warella, entisessä Flydströmin talossa. Tilauksia wastaanotetaan ja walmistetaan tilaajain waatimuksien mukaan, joutuin ja huolellisesti. Myös wanhoja korjataan, kaikki kohtuullisiin hintoihin. Kunnioittaen: Henrik Liikanen.

Suutari Henrik Liikanen kuului Oulun Niemelän sukuhaaraan.

Hakua voi rajata monella muullakin tavalla kuin edellä käytettyjen aikarajan ja kielen mukaan. Kokeile haun lisäksi muitakin valikkorivin vaihtoehtoja: Kokoelmat, Lehdet, Päivän lehdet ja Leikkeet.

Lähde: Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

2 ajatusta aiheesta “Lue vanhoja lehtiä”

  1. Mainio linkki. Mitkä olivat vanhimmat Liikasiin liittyvät merkinnät näissä lähteissä?

Vastaa käyttäjälle Nouri Werdi Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *