Toukokuun 2022 kuva

Ohessa kuva, jossa minä olen kai vähän yli 2-vuotias, koska myös Pekka osasi jo kävellä. Minä lienen edessä ja pikkuveli Pekka takana. Työntämässä on eno Ilkka Liikanen, joka oli tuohon aikaan pienimuotoinen elokuvatähti näyteltyään Mikko Niskasen ohjaamassa ja Vesa-Matti Loirin tähdittämässä Pojat-elokuvassa kilpailevan jengin jäsentä. Elokuva perustui Paavo Rintalan kirjaan, jonka tapahtumat sijoittuivat jatkosodan aikaiseen Ouluun. Kannattaa katsoa, hyvä elokuva. Ilkka kuoli viime vuonna. Minä synnyin Helsingissa joulukuussa 1962, mutta me asuimme perheenä 1963-1965 Yhdysvalloissa, Marylandissä. Tässä kuvassa olemme käymässä Suomessa ennen matkaa isän seuraavaan työpaikkaan seuraavalle mantereelle. En todennäköisesti tuohon aikaan osannut sanoa montaakaan sanaa suomeksi, koska opin puhumaan englanniksi. Ilmeisesti minulla oli kuitenkin jonkinlainen passiivinen sanavarasto, koska Suomessa jonkin aikaa oltuani, aloin puhua suomeksi muitta mutkitta. 


Pojat-elokuvan traileri YouTubessa, jossa Ilkkakin vilahtaa: https://youtu.be/dUFfJmfvQrM. Lyhyt kaveri kilpailevassa jengissä.

Kuvan ja tekstin lähetti Nouri Mikko Werdi

1 ajatus aiheesta “Toukokuun 2022 kuva”

Vastaa käyttäjälle Maarit Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *