Syksyn perinteisellä arkistomatkalla Mikkeliin on viime vuosina ollut tapana käydä myös Sylvi Ylösen luona. Tällä kertaa Sylvi esitteli itse tekemäänsä marjarovetta eli -tuokkosta tai -tuohista.
Sylvi muisteli tehneensä tuohisen 40-luvun lopulla. Hän oli silloin noin viidentoista. Näin Sylvi kertoili:
Kun lähettiin astioien kans marjaan, mustikkaan esimerkiks tai puolukkaan, astiat tuli täyteen jos oli hyvä marjasato. Niin sillon, mihinkäs niitä muuten laitettiin. Vanhat mummot ottivat piähuivin piästään ja keräsivät niihin, mut puolukoita, mustikoita ei voinu kerätä ko ois ne männy piäliinasta lävite. Sitte keksittiin että otetaanpa tuosta metästä tuohta. Miehillä oli puukot ja ne sipas ja ne näytti mallia, mitenkä tuohine tehhään. Sitten nää varvut laitettiin sitomaan. Ne kiännettiin nuo sivut. Näitä sanottiin lutavarvuiks, ne oli meillä sen nimisiä. Vot pojat ku siihen ol hyvä kerätä!
Ja sit tämmönen pien tuohinen, jos mansikka-aika oli kuule kevväälä, niin sit ku nähtiin metsämansikoita ja vietiin ja ne tuoksu hyvälle, niin sit tehtiin mansikkamaitova niistä mansikoista. Tää oli hyvä marja-astia.
Aina ihana Sylvi ja hänen arkiset tarinansa. Näitä lukee mielellään lisääkin.
Rakas Sylvi-täti. Hänellä riittää muisteloita aina kun käyn hänen luonaan. Sainhan olla 60-luvulta asti hänen ja Paavon kesäpoikana. Kyllä meillä riittää tarinoita aina kun käväisen.
Minä nuoripoika 70v. ja Sylvi hieman vanhempi. Ei tiennyt minne elämä meitä kuljettaa. Nyt tiedetään.
Harri