Liikasten Sukuseura ry:n lippu ja viiri

*Lipun heraldinen selitys: Mustassa lipussa kovera lakio ja kuusi liekkiä; kaikki keltaista.*

Liikasten sukuseura ry sai oman lipun virallisesti Pieksämäellä pidetyn sukukokouksen yhteydessä 26.7.2014. Samalla tuli myyntiin sukuseuran viiri.

Lippu naulattiin ja siunattiin kokouksen jälkeen.

Tilaisuuden ohjelma oli seuraava:

Lipun naulaus

Suomen lippu saapuu Yleisö seisoo

Yksinlaulua Mika Nykänen

1. Kaunis kotimaani : kansanlaulu

2. Itkevä huilu : Oskar Merikanto

Lippupuhe Olli Liikanen

Naulaus Maaret Ollila

Sirkka-Liisa Liikanen

Maarit Tillman

Naulaajat

Kiitospuhe ja lipun luovutus Harri Liikanen

Lipun vastaanotto Matti Liikanen

Anne Ekroos

Reijo Liikanen

Lipun siunaaminen

Alkuvirsi: 584 Siunaa ja varjele meitä… Säestys Mika Nykänen

Johdanto Pauliina Pylvänäinen

Raamatunluku Esko Liikanen

Puhe Pauliina Pylvänäinen

Lipun siunaaminen ja siunaamisrukous Yleisö seisoo

Pauliina Pylvänäinen

Isä meidän PauliinaPylvänäinen

Yksinlaulu

– Kiitosvirsi: 462 Soi kunniaksi Luojan Mika Nykänen

Siunaus Pauliina Pylvänäinen

Päätösvirsi: 178: 1-3,5

Myös isämme uskoivat ennen Säestys Mika Nykänen

Liput poistuvat Yleisö seisoo

Juhlakahvit

Arpajaiset Esko Liikanen

Sirkka-Liisa Liikanen

Olli Liikanen Helsingistä sanaili lippupuheessaan seuraavasti:

”Lippu on määrämuotoinen, määrävärinen ja määräkuvioinen kangas, jota käytetään valtioiden, järjestöjen ja yhteisöjen tunnuksena. Lippu on johtanut joukkoja niin sodassa kuin rauhankin aikana. Lipulla myös kunnioitetaan juhlia ja muistotilaisuuksia.

Ihmisellä on luontainen tarve kuulua johonkin joukkoon tai yhteisöön. Oivallinen esimerkki yhteisöstä on Liikasten sukuseura ry, jonka tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta jäsenten keskuudessa. Yhteenkuuluvaisuutta lisää se, että yhteisöllä on jokin tunnusmerkki, esimerkiksi vaakuna tai lippu.

Liikasten sukuseuran haaveena oli jo varhain oma vaakuna. Toteuttajaksi löytyi lopulta Ristiinan sukuhaarasta arkkitehti Tommi Lindh. Vaakunan värit musta ja kulta (keltainen) tulevat seuran perustamispaikan Savon maakunnan vaakunan väreistä. Myös suurin osa sukuhaaroista on lähtöisin Savosta. Vaakunassa ylennetty kaarikorko symboloi Liikasenmäkeä, joka on ainakin Jaalassa. Perustamisen aikaan tunnettiin kuusi sukuhaaraa, joita symboloimaan kaavailtiin kuutta savua eli lämmitetyn asumuksen merkkiä. Vaakunasta tuli siten alusta pitäen sukuseuran, ei suvun, vaakuna. Savu ei kuitenkaan ollut heraldisesti hyväksyttävä kuvio, joten savut piti korvata liekeillä.

Vaakunan pohjalta tehtiin standaari, jolle lippu olikin luonteva jatko. Tommi Lindh teki suunnittelemansa vaakunan pohjalta luonnokset viiriksi ja lipuksi, jotka esiteltiin vuoden 2012 sukukokouksessa Riihimäellä. Viirin luonnos sai kannatusta, mutta lipun luonnoksia pidettiin liian tummina. Lindhin työkiireiden vuoksi lipun jatkosuunnittelusta vastasi Taitolipun Harri Rantanen. Hänen tekemiensä luonnosten ja heraldikko Tapani Talarin antamien parannusehdotusten jälkeen lopullinen versio lipusta valmistui 16.4.2013.

Lippu on jo kerran liehunut sukuseuran lehden Liikaslinkin kannessa ja se liehuu nyt myös seuran postimerkissä.”

Naulaaminen tapahtui perinteitä kunnioittaen.

Ensimmäisen naulan löi kunniajäseneksi vuonna 2010 valittu, Vuoden Liikanen 2001, hallituksessa sihteerinä vuosina 1985-2006 toiminut ja rahastonhoitajana vuodesta 2007 ja edelleen toimiva Matti Liikanen Lahdesta. 25. eli viimeisen naulan löi sukuseuran esimies Harri Liikanen Helsingistä. Hän teki aloitteen sukuseuran perustamiseksi, on toiminut hallituksessa perustamisesta 1985 lähtien eri tehtävissä ja sukuseuran esimiehenä vuodesta 1992. Vuoden Liikaseksi hänet nimettiin 2005. Naulaajille luovutettiin muistoksi naulaustodistus ja pienoislippu.

Kunniajäsen *Matti Liikanen* löi ensimmäisen naulan. Avustajana *Sirkka-Liisa Liikanen* Kangasniemeltä.
Kuva *Anne Ekroos*.

Muut lipunnaulaajat olivat seuraavat:

2. Reijo Liikanen	Hallituksessa varapuheenjohtaja 1994-2002
3. Merja Pönniö	Hallituksessa arkistonhoitaja 1995-2000
4. Raimo Liikanen	Perustamispaikan isäntä 1985, Vuoden Liikanen 2003
5. Liisa Liikanen	Vuoden Liikanen 2004
6. Pekka Saarenmaa	Vuoden Liikanen 2006
7. Liisa Laiho	Tilintarkastaja 1985-
8. Kirsti Liikanen	Rahastonhoitaja 1992-2006
9. Riitta Tanner-Tuominen	Jäsensihteeri 2008-2011
10. Anne Ekroos	Jäsensihteeri 2011-, Mikkelin Asilan sukuhaaran vastuuhenkilö
11. Anne Kultanen	Kuusamon yhteyshenkilö 2006-
12. Anu Liikanen	Juvan yhteyshenkilö 2013-
13. Seppo Liikanen	Jäsen
14. Tuula Niskala	Jäsen
15. Eila Raami	Jäsen
16. Antero Liikanen	Jäsen
17. Sirkka-Liisa Liikanen	Hallituksessa tiedottaja 1993-1998, hankkija 1999-, Vuoden Liikanen 2007
18. Esko Liikanen	Hallituksessa arkistonhoitaja 2001-, Mikkelin sukuhaaran vastuuhenkilö, Vuoden Liikanen 2014
19. Maarit Tillman	Hallituksessa sihteeri ja sukututkija 2007-, Korpilahden ja Johanneksen sukuhaarojen vastuuhenkilö, Vuoden Liikanen 2012
20. Olli Liikanen	Hallituksessa tiedottajan apulainen ja sukututkija 2008-, Pudasjärven, Kangasniemen, Iin, Oulun, Muhoksen, Iitin ja Hausjärven sukuhaarojen vastuuhenkilö, Vuoden Liikanen 2013
21 Maaret Ollila	Hallituksessa varapuheenjohtaja 2012-
22. Pauliina Pylväläinen	Lipun siunaaja, Kangasniemen sukuhaara
23. Mika Nykänen	Esiintyjänä juhlassa. Mikkelin sukuhaara
24. Markku Liikanen	Pieksämäen Liikasten edustaja, Kangasniemen sukuhaara (Ei tullut paikalle.)

Naulauksen jälkeen kiitospuheen piti sukuseuran esimies Harri Liikanen. Siinä hän mm kiitti naulaajia ja totesi: ”Panitte varmaan merkille, että naulaajiksi oli valittu vain sukuseuran tai suvun jäseniä. Tällä me halusimme osoittaa kiitollisuutta siitä panoksesta, jota oma väki on seuralle antanut. Te otitte kutsun vastaan ja tulitte paikalle muista kiireistänne huolimatta. Olen erittäin iloinen siitä.”

Puheen jälkeen hän luovutti lipun Matti Liikaselle. Airuina olivat Anne Ekroos ja Reijo Liikanen.

Tämän jälkeen oli vuorossa lipun siunaaminen. Siunauksen suoritti teologian maisteri Pauliina Pylvänäinen Reisjärveltä. Ennen siunausta hän piti siunauspuheen:

Armo teille ja rauha meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Tilaisuuden kunniaksi pukeuduin tänään äidinäitini, vuonna 1917 syntyneen Hiljan, kansallispukuun. Puvun saadessaan Hilja-mummuni eli nuoruusvuosiaan neiti Liikasena Kokkoniemen tilalla Reisjärvellä. Hän sai puvun 30-luvulla, noin kahdeksankymmentä vuotta sitten. Mutta vain muutama vuosi puvun saamisen jälkeen Hiljan, kuten monen muunkin sukulaisemme, elämässä tapahtui suuria mullistuksia: Naimisiin menon ja lasten saamisen onnea varjostivat raskaat sotavuodet, jolloin kallis itsenäisyytemme lunastettiin.

Sotavuosina ja jälleenrakennuksen aikoina suvun merkitys ja yhteenkuuluvuuden tunne olivat varmasti vahvoja. Jos kaveria ei jätetty, niin tuskin sukulaistakaan! Nykyään tilanne on vaarassa olla toisenlainen. Asumme usein kauempana toisistamme kuin ennen. Yhteydenpito ei tapahdu automaattisesti arjen askareissa. Näistä syistä ainakin omalle sukupolvelleni sukulaisista on pikemminkin tullut osa juhlaa kuin arkea. Vaaditaan ajan järjestämistä ja asian arvostamista, jotta haluaisimme nähdä yhteydenpidon vaivan ja säilyttäisimme yhteyden sukulaisiimme. Suvun yhteys ei synny ja säily itsestään.

Yksilöllistä suoriutumista korostava yhteiskuntamme henki, perheiden hajoaminen, epävarmat työtilanteet – niin, kaikenlainen juurettomuus – uhkaavat myös sukumme välistä yhteyttä. On ikävää, jos nämä ilmiöt johtavat meidät ajattelemaan, ettemme tarvitse sukua yhtenä elämämme rikkautena. On tietenkin totta, että yhä edelleen sukupolvelta toiselle suvussa siirtyy paljon ei-toivottavaa. Periytyy sairauksia. Syntyy haavoja, jotka voivat olla ihmisen elämän kipeimpiä ja syvimpiä. Näille emme aina voi itse mitään, vaikka haluaisimmekin. Kuten kaikkien ihmisten, myös sukulaisten, välillä ilmenee syntiin langenneen maailman todellisuus: Meidän välistärakkauttamme, meidän yhteyttämme toisiin ihmisiin ja Jumalaan, koetellaan.

Tästä huolimatta yhteys sukuun ja sukulaisiin on edelleen tavoiteltava asia. On edelleen tärkeää tuntea juurensa, kuten suvun kautta saamansa henkinen ja hengellinen perintö. Omalla tavallaan Raamatun tunnetuinta sisältöä lienee lukemattomat sukuluettelot. Vaikka moni hurskas raamatunlukija ehkä kernaasti hyppää niiden yli, sukuluetteloilla on yhä merkitystä meille nykyajankin kristityille. Sukuluettelot paljastavat, että Raamatussa suvulla on tärkeä asema jopa ihmiskunnan pelastushistoriassa. Siksi sukuluettelot muodostavat merkityksellisen sivujuonteen Raamatun alkulehdiltä kirjan loppuun saakka. Uusi testamentti alkaa Jeesuksen sukuluettelolla Matteuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa. Siinä kerrotaan reitti, joka osoittaa Jeesuksen olleen lopulta sekä kuningas Daavidin että kantaisä Abrahamin jälkeläinen. Se, että Jeesus syntyi juuri tuohon sukuun, ei ollut sattumaa, eikä edes Jumalan yht’ äkkinen päähänpisto. Se oli maailman luomisesta asti kuulunut Jumalan pelastussuunnitelmaan. Jeesuksen täytyi olla juuri Abrahamin sukua, jotta Jumalan Abrahamille antama lupaus maailman pelastamisesta toteutuisi täydellisesti.

Mikä sitten voisi olla meidän sukumme tehtävä, joka siirtyisi sukupolvelta toiselle? Eikö pitää yllä sitä yhteyttä, jonka merkkinä tänään siunattava lippu on? Miten me voisimme vaalia tuota yhteyttä? Eikö iloitsemalla suvun mukanaan tuomasta arvokkaasta perinnöstä ja välittämällä sitä eteenpäin seuraaville sukupolville? Rakastavana sukulaisena eläminen on näet yksi osa kristittynä elämistä tässä maailmassa. Niin kuin Jumala on rakastanut meitä, niin saamme mekin rakastaa toisiamme!

Meitä kaikkia koskeva tehtävä vaalia sukumme yhteyttä on vastuullinen eikä se ole helppo. Onneksi siihen on annettu apua. Kuulemamme Filippiläiskirjeen kohta ohjaa meitä, jotta eläisimme niin, että omalta osaltamme rakentaisimme ja pitäisimme yllä yhteyttä lähimmäisiämme, siis myös sukulaisiimme: Filippiläiskirjeen mukaan yhteys Kristukseen rohkaisee meitä olemaan yksimielisiä, sopuisia ja rakastavia. Itsekkyyden ja turhamaisuuden sijaan nöyriä. Ajattelemaan myös muiden parasta. Yhteys Kristukseen rohkaisee meitä rukoilemaan toistemme puolesta, kertomaan Jumalan rakkaudesta sanoin ja teoin.

Omassa lapsuudessani Hilja-mummullani oli suvun yhteyden vaalimisessa ja suvun perinnön välittämisessä tärkeä osa. Hiljan ja Aimon koti, Niemen mummula oli se paikka, jossa lähisukumme kokoontui, ja kokoontuu yhä edelleen heidän poismenonsa jälkeenkin, säännöllisesti yhteen. Mummula oli se paikka, jossa uskollisesti, suurempaa numeroa tekemättä, elettiin arjessa todeksi suomalaisen kristityn elämää: Käytiin kirkossa sunnuntaisin. Virsikirjat tuvan ikkunalaudalla kertoivat niiden kuluneen käytössä.

Toivon ja rukoilen, että jotain samankaltaista saisivat tulevienkin sukupolvien Liikaset kokea. Kokea tahtoa siihen, että yhteys sukuun on elämää rikastava ja vaalimisen arvoinen asia. Kokea uskoa siihen, että meidän Isämme Jumala on Hän, johon voimme turvata, tapahtuipa elämässämme mitä tahansa. Kokea toivoa siitä, että Hän auttaa meitä kaikissa elämämme ongelmissa. Sillä yhä vieläkin Jeesus Kristus on Hän, joka lähetettiin meidän pelastajaksemme. Hän korjaa ja auttaa meitä säilyttämään yhteyden toisiimme.

*Pauliina Pylvänäinen*
*Kuva Anne Ekroos*

Seuran sihteeri Maarit Tillman Outokummusta tallensi naulaustilaisuuden ja siunaamisen eri vaiheet lippukirjaan, joka jää jälkipolville muistoksi. Liikasten sukuseuran lippu liehuu tulevissa tapaamisissamme yhdessä Suomen lipun kanssa.

Tilaisuuden juhlaosuus päättyi Suomen lipun ja sukuseuran lipun poistumiseen. Sen jälkeen juotiin vielä mansikkakakkukahvit ja suoritettiin arpajaisten arvonnat. Kotimatka saattoi alkaa suu mansikassa ja voitot takapenkillä.

Eräässä palautteessa oli lyhyt arvio päivästä: mukava, koskettava, lämmin, ikimuistoinen sukutapaaminen.

Harri Liikanen: Sukuseuran lipun ja viirin historiaa

Monella yhdistyksellä on oma lippu ja viiri. Siksi ei ollut ihmeellistä, että meillekin ne haluttiin. Toimintasuunnitelmaan 2012 kirjattiin, että pyritään tuomaan luonnokset Riihimäen kokoukseen jäsenten nähtäväksi. Meillä oli hyvä lähtökohta, koska meillä oli jo käytettävissä Tommi Lindhin suunnittelema komea sukuseuran vaakuna vuodelta 1995. Sen perusteella Tommi suunnitteli myös pöytästandaarin, joka valmistui samana vuonna ja ehti 10-vuotisjuhlaan Ristiinaan. Kuva löytyy sivulta Tuotteita .

Myös lipun ja viirin suunnittelua pyysimme Tommilta, ja häneltä saimmekin Riihimäen kokoukseen luonnokset. Viiri sai heti kannatusta, mutta lippuluonnokset eivät saaneet ääniä. Pyysimme uusia luonnoksia ja samalla ehdotin ratkaisua, että lipun yläosa olisi kokonaan keltainen ja alaosa musta ja liekit siellä mustassa kuten vaakunassa. Värien raja voisi olla kaareva kuten vaakunassa. Se tuntui silloin minusta kiinnostavalta. Tommi ei kuitenkaan työkiireittensä vuoksi pystynyt uusia luonnoksia tekemään ja kehotti kääntymään muiden suunnittelijoiden puoleen.

Otimme sitten yhteyttä Taitolippuun Tampereelle ja pyysimme heiltä ehdotusta, ja tulosta syntyi. Harri Rantanen teki kaksi luonnosta, jotka lähetin kadettiveli Tapani Talarille ja pyysin häneltä mielipidettä asiasta. Talari on evp-upseeri, joka ryhtyi heraldikoksi ja on arvostettu tällä alalla. Hän tunsi Harri Rantasen ja suositteli tätä hankkeen toteuttajaksi. Hänellä itsellään oli vain yksi parannusehdotus Rantasen toiseen luonnokseen.

Helmikuussa 2013 lähetin viestin Rantaselle Talarin terveisillä varustettuna ja nyt 16.4.2013 saimme viimeistellyn kuvan lipusta. Yllätyin, kun siinä oli samalla hyvin toteutunut em. oma ehdotukseni lipuksi. Kevään aikana teimme tilauksen lipun valmistamisesta ja tangosta. Lippu päätettiin naulata ja vihkiä käyttöön vuonna 2014 sukukokouksen yhteydessä ja niin myös tapahtui. Lippu otettiin virallisesti käyttöön 2015, kun seura täytti 30 vuotta. Samalla tuli myyntiin jo aiemmin esillä ollut viiri, joka näkyy nyt myyntituotteissa sivulla Tuotteita.

Kommentoi Peru vastaus