Kesäkuun 2024 kuva

Kesäisiin vierailuihimme Kuusamon Liikasenvaarassa kuului aina pistäytyminen Sallan Hautakylässä tapaamassa Ilmi- ja Manta-tätejäni ja heidän perheitään. Tässä kuvassa Mantan puoliso Jaakko Lampela on laskemassa verkkoa. Ilme on mitä tyypillisintä Jaskaa. Jaska oli todellinen veijari ja velikulta. Hän oli aina valmis kujeileviin leikkeihin lapsiensa kanssa. Keskustelu Manta-puolison kanssa saattoi ulkopuolisesta usein vaikuttaa aikamoiselta torailulta. Todellisuudessa se oli minusta heidän tapansa osoittaa keskinäistä rakkauttaan. Eihän sitä hellimpiä tunteita nyt ihan suoraan sovi ilmaista.

Jaskan värikkäissä jutuissa vastuu oli aina kuulijalla. Muistanpa 1990-luvun puoliväliltä erään kerran, jolloin olin aivan varma, että nyt Jaska teki ennätyksen juttujensa lennokkuudessa. Olimme Kaija-vaimoni, Manta-, Ilmi- ja Helvi-tätini sekä Jaska sunnuntain päiväkahvia nauttimassa. Jaska alkoi tapansa mukaan ovela ilme kasvoillaan jutustelunsa. Hän ihmetteli, miksi Suomessa ei oteta talteen lehmien peräpään kaasupäästöjä. Nehän ovat puhdasta luonnonkaasua, joka kävisi polttoaineeksi ja talteenotettuna ei saastuttaisi ilmaa. Jaskan kahvipöytäpuheet olivat tällä kertaa muulle pöytäkunnalle liikaa ja hän perimmältään kilttinä miehenä vaihtoikin puheenaihetta.

Mutta annapa olla! Jaska olikin näissä uusiutuvan energian pohdinnoissaan oikealla asialla ja aikaansa edellä. Muutama vuosi tämän Jaskan innovoinnin jälkeen luin Helsingin Sanomista, että Uudessa-Seelannissa on ryhdytty ottamaan talteen lampaiden ja lehmien kaasupäästöjä.

Lampelan Jaakko oli Liikasen Jaakon äidin veli eli eno. Kun nyt asiaa ajattelen, näen samanlaista pilkettä silmissä  molemmilla Jaskoilla. Molemmat ovat olleet myös myönteisellä tavalla omien rajojensa rikkojia. Kyllä heillä on ulkonäössäkin paljon samaa.