Kansallisarkiston digitoitujen aineistojen uumenissa on ajoittain työlästä suunnistaa. Onneksi apuna voi käyttää Kari Kujansuun kehittämää ja ylläpitämää Digihakemisto-palvelua, johon on vapaaehtoisvoimin tehty ja tehdään kaiken aikaa hakemistoja helpottamaan tietojen löytämistä.
Yksi hyödyllinen Digihakemiston työkalu on tekstihaku, jolla voi hakea haluttua tekstiä digihakemistoon tallennetuista kuvaustiedoista. Yllä olevassa kuvassa hakua on rajattu seuraavasti:
- Etsitään sanaa Liikanen.
- Arkiston nimessä on oltava (jonkin sanan alussa) kirjaimet kor.
- Viimeinen haettava vuosi on 1925.
Hakutuloksia on kolme. Vasemman reunan numeroa napsauttamalla saa näkyviin tarkemmat tiedot haetusta tekstistä. Ensimmäisen osuman kohdalla mainitaan oikeassa laidassa numero 168, joka viittaa folion eli aukeaman numeroon. Tuo aukeama löytyy tästä samasta arkistoyksiköstä. Ken löytää sen, saa nähdäkseen Uunoa koskevan kirjeen ja voi tallentaa folion numeron ja Uunon nimen kyseisen sivun tietoihin, jolloin sekin löytyy jatkossa tekstihaulla. Näin voimme kaikki osallistua verkkoaineistojen käytön helpottamiseen!
Samalla tavalla löytyy myös toisen osuman päätöstaltio.
Kolmas osuma näyttää, mitä Suomi-Seuran kortistoon on kirjattu Anna Kristiina Heikintytär Liikasesta.
Kokeile, ylläty, ihastu, osallistu hakemistojen täydentämiseen!


Kokeilin, yllätyin, ihastuin ja olen täydentänyt hakemistoja. Tämä on yksi parhaista hakukoneista, tätä pelaamalla jää koukkuun ja aika menee kuin siivillä. Mikä parasta, täältä saa helposti tietoa.
Haaste vastaanotettu.