Pitäjänkäsityöläiset suvussa ja yhteisössä

Pitäjänseppä Juhana Liikanen

Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipisteessä oli 1.6.–30.9.2016 näyttely Pitäjänkäsityöläiset suvussa ja yhteisössä. Näyttelyn järjestivät Hämeen kesäyliopisto ja Hämeen kesäyliopiston Pitäjänkäsityöläiset sukututkimuksessa -kurssi yhteistyössä silloisen Hämeenlinnan maakunta-arkiston (nykyisen Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipisteen) kanssa. Näyttelyn suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi kurssin opettaja Anja Nieminen-Porkka yhdessä opiskelijaryhmän ja maakunta-arkiston kanssa.

Näyttelyssä olivat edustettuina keskeisimmät pitäjänkäsityöläisammatit: kankurit, kutojat, maalarit, muurarit, nahkurit, puusepät, räätälit, sepät, sorvarit, suutarit ja värjärit. Seppiä oli mukana kaksi; toinen heistä oli ristiinalainen pitäjänseppä Juhana Liikanen.

Artikkelin alkukuvassa näkyy suuri osa Juhana Liikasta esittelevästä näyttelyaineistosta, mutta aineistoa oli kuvassa näkyvän osuuden ohella myös kansiossa. Kuvan on ottanut Leni Lustre-Pere, joka myös kirjoitti näyttelystä jutun Sukuviesti-lehteen 4·2016.

Tarkoitukseni on esitellä Juhanaa koskeva näyttelyaineisto sukuseuran kotisivuilla jatkokertomuksena. Tämä ensimmäinen osa on kaikkien luettavissa, mutta jatko-osat näkyvät vain sukuseuran jäsenille.

Juhanan syntymä ja lapsuus

Juhana syntyi Ristiinan kirkonkylässä (Pyrhölässä) 2.3.1793, ja hänet kastettiin 10.3.1793.1 Vanhempien sukunimiä ei näy syntyneiden luettelossa kokonaan Juhana Liikanen mutta nimien näkyvästä osasta ja kummeista voi päätellä, että vanhemmat olivat Antti Liikanen ja Reetta Korhonen, jotka oli vihitty 9.4.1792.2 Kummit olivat lukkari Gustav Järnström, Antin isä Juho Liikanen ja Antin äitipuoli Reetta Vitikainen. Perheeseen syntyi Juhanan jälkeen kaksi lasta: Maria vuonna 1797 ja Antti 1800.3

Antti-isä oli 1790-luvulla Pyrhölässä vääpeli Gabriel Hjelmmanin renkinä. Juhana näkyy vuoden 1810 henkikirjassa renkinä Pyrhölä 1:ssä. Sinne on merkitty myös kapteeni Hjelmman, jonka sanotaan olevan ”sotakentällä” (i fält).4

Pietarissa 1815–1818

Vuoden 1815 henkikirjassa Juhana on renkinä Haikola 1:ssä, ja siellä on myös ”eläkettä nauttiva” kapteeni Gabriel Hjelmman.5 Henkikirja on laadittu vuoden 1814 lopulla, joten lienee uskominen Ristiinan seurakunnan vuosien 1808–1815 rippikirjaa, jonka mukaan Juhana lähti Pietariin 19.3.1815. Pikkuveli Antti oli lähtenyt käsityöläisoppiin Pietariin jo kolme vuotta aikaisemmin. Vuosien 1814–1822 rippikirjan mukaan Juhana palasi kotipitäjään 14.7.1818.6 Ristiinan seurakuntaan tai seurakunnasta muuttaneiden luetteloita ei ole tältä ajalta tallessa.

Pietarissa olosta ei ole muita lisätietoja kuin ne, jotka ilmenevät Ristiinan talvikäräjien 1820 pykälästä 3. Pykälästä käy ilmi, että Pietarin seppien ammattikunta myönsi Juhanalle kisällikirjan maaliskuussa 1818.7 Kymenkartanon lääninhallituksen lääninkanslian arkistoon sisältyvien passiluetteloiden ja passiasiakirjojen joukossa ei ole Juhanaa koskevia tietoja. Antti-veljestä sen sijaan on kirkkoherra Samuel Lizeliuksen allekirjoittama todistus:8

Loisen poika Antti Liikanen on syntynyt täällä 16. lokakuuta 1800. Hän on päässyt kiitettävästi alkuun kirjan lukemisessa, on maineeltaan rehellinen ja on sairastanut isorokon. Todistaa Ristiinassa 6. maaliskuuta 1812.

Sam. Lizelius

Viitteet:
1 Ristiinan seurakunnan arkisto, I C:2 Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1760–1802, jakso 221; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12365435 / Viitattu 9.1.2022
2 Ristiinan seurakunnan arkisto, I C:2 Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1760–1802, jakso 9; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12365223 / Viitattu 9.1.2022
3 Ristiinan seurakunnan arkisto, I Ab:1 Lastenkirja 1785–1809, jakso 169; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=38075964 / Viitattu 9.1.2022
4 Ristiinan pitäjän henkikirja 1810, M:2a, jakso 1136; http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=518684 / Viitattu 9.1.2022
5 Ristiinan pitäjän henkikirja 1815, M:7, jakso 1267; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=544503 / Viitattu 9.1.2022
6 Ristiinan seurakunnan arkisto, I Aa:7 Rippikirja 1814–1822, I Aa:7, jakso 4; http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6890325 / Viitattu 9.1.2022
7 KA Mli, Suur-Savon tuomiokunnan arkisto, Cad:27 Ristiinan talvikäräjät 1820, § 3.
8 KA Mli, Kymenkartanon lääninhallituksen lääninkanslian arkisto, 1158 Passiasiakirjat 1812.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *