Maaliskuun 2023 kuva

Etelän hiihtoloma toi mukanaan perinteisen arkistomatkan. Tällä kertaa uutta oli se, että matkamme suuntautui Hämeenlinnaan Mikkelin sijaan. Arkistopäivät olivat normaalin työntäyteisiä. Yllätyksiäkin tuli, kun esimerkiksi Anne tilasi Helsingin tuomiokunnan välikäräjien pöytäkirjat vuodelta 1925 ja tilaus osoittautui olevan kahdeksan sidoksen kokonaisuus. Koska emme ehtineet käsitellä kaikkea tilattua, pitää Hämeenlinnassa piipahtaa joskus uudelleen.

Keskiviikkoiltana seitsemän aikoihin Hämeenlinnan pakkastaivas tarjosi upean näyn. Pimeällä taivaalla loisti ohut kuunsirppi, jonka yläpuolella näkyi kirkkaana Jupiter ja sivulla Venus.

Kuvan ja tekstin lähetti Olli Liikanen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *