Kuva: Ote Ristiinan kartasta, johon merkitty Herman Liikasen lapsuuden aikaisia tärkeitä paikkoja. Oikealla Herman Liikasen vanhemmat kuvattuna 1860-luvulla ja väritetty tekoälyn avulla.
(Otsikon teksti on Turun Wiikko-Sanomien kirjoituksesta vuodelta 1821, kirjoittaja Reinhold von Becker. Kirjoitus on von Beckerin Suomen historiaa suomeksi kertaavasta juttusarjasta, joka oli Herman Liikaselle myöhemmän kirjeenvaihdon perusteella 1850-luvulla tuttu. Hän lienee päässyt lukemaan sen muualla kuin lapsuuden kodissa.)
Herman Liikanen syntyi Ristiinassa, Brahelinnaan kuuluvassa Ponnan torpassa keskiviikkona, 13. päivänä toukokuuta, 1835. Suomi oli Napoléonin sotien sivuvaikutuksena liitetty Venäjään 1809. Ruotsi oli saanut Napoléonin marsalkasta edistyksellisen uuden kuninkaan. Venäjän keisari puolestaan lopetti säätyvaltiopäivien koolle kutsumisen, joten suomalaisia hallittiin virkamiesten voimin Ruotsin vallan aikaisten lakien mukaan. Kauppa oli keskittynyt rannikon tapulikaupunkeihin. Ensimmäinen versio Lönnrotin Kalevalasta julkaistiin 500 kappaleen painoksena, jota riitti myytäväksi 12 vuoden ajan. Suomessa oli reilu miljoona asukasta, valtaosin maaseudulla. Uudessa pääkaupungissa Helsingissä ei ollut enempää asukkaita kuin Ristiinan pitäjässä, alle 20 000. Neljästä säädystä alin oli enimmäkseen suomenkielinen, muut täysin ruotsinkielisiä. Elinkeinovapautta ei ollut, eikä juuri koulujakaan. Ihmiset pääsääntöisesti pysyivät perityissä ammateissaan maaseudulla. Jos kotitilalla oli monta lasta, yksi peri sen ja muut päätyivät torppareiksi lähiseudulle. Herman Liikasen esivanhemmat olivat asuttaneet Liikalan perintötilaa ainakin 1500-luvulta lähtien. Liikalan tila menetettiin lopullisesti Isonvihan miehitysajan jälkeen, kun verorästien vuoksi kruununtilaksi muutettu tila myytiin perintötilaksi nimismies Johan Pauliukselle 36 hopeataalerilla vuonna 1761. Ponnan torppaan päätyneet Liikaset olivat olleet haudankaivajia siitä lähtien: Herman Liikasen isä Otto, isoisä Kaapro, isoisoisä Juho ja tämän setä Carl, suvun ensimmäinen haudankaivaja, joka hoiti yhdistettyä suntion ja haudankaivajan virkaa.
Ponnan torppa sijaitsi vanhan Liikalan ja Brahelinnan puolivälissä, vain pari sataa metriä kummastakin. Lähialueella asui paljon sukulaisia. Kissalammen torpassa asui isosetä Magnus, joka oli nainut rusthollarin tyttären Maija-Stina Lavikan Savitaipaleelta, ja jonka poika Fredrik oli tehnyt säätyloikan, vaihtanut sukunimen Lindbergiksi, ja toimi pastorina ruotsinkielisessä Pernajassa. Hermanin täyttäessä yhdeksän, myös Brahelinna päätyi suvun piiriin, kun isotäti Karoliina ja hänen miehensä Kustaa Kyllönen vuokrasivat entisen everstin puustellin. Kun Herman oli neljätoista, Kustaa Kyllönen kuoli ja Brahelinnan vuokraajaksi tuli lyhyeksi aikaa Hermanin täti Anna Lovisa ja tämän mies Anders Sinkko, joka oli kotoisin Puntalan kartanosta parin kilometrin päästä. Anna Lovisan suora jälkeläinen Sirpa Aulio kirjoitti Anders Sinkon tarinan Liikaslinkkiin 2/2025, sivut 10–13. Näinä vuosina vilkas ja puhelias Herman veljineen viettivät paljon aikaa Brahelinnan kuistien rappusilla kilpaillen isäntäväen huomiosta jutuillaan.
Mikkelin lyseon entinen rehtori Kaarlo Iivari Karttunen kirjoitti vuonna 1931 Mikkelin Sanomien viikkoliitteeseen keskustelustaan 84-vuotiaan Herman Liikasen kanssa Brahelinnassa kaksitoista vuotta aiemmin. Otteita:
Torppa seisoi vielä noin 12 vuotta sitten [vuonna 1919] ränsistyneenä paikoillaan. Ulkomuodoltaan se ei eronnut tuhansista muista. Tupa siinä oli ja porstuan takana kamari, jonka akkunasta näki maantielle päin. Otto Vilhelm Liikanen oli vankka mies, joka piti hyvää huolta perheestään. Hänellä oli viisi lasta. Vanhin poika Aadolf muutti Iittiin, jonne nuorempi sisar Marikin meni palvellakseen Iitin pappilassa. Näiden lapsien välillä oli toinen järjestyksessä, tunnettu vapaustaistelija Herman Liikanen. Nuorempain lasten nimet olivat Kalle ja Iida. Kallesta tuli liikemies, joka asui Mikkelissä, missä hänen leskensä piti majataloa. Kalle ja Herman olivat hyvin puheliaita. Kerrotaan, että he Brahelinnassa käydessään kesällä kokosivat oman kuulijakuntansa toinen keittiön toinen pääoven kuistin puolelle, että voivat yllä pitää keskeytymätöntä puhetta toisen häiritsemättä.
Toisissa kertomuksissa puheliaat veljekset Brahelinnan kuisteilla olivat Herman ja isoveli Adolf. Karl syntyi 1841, joten tuskin noina vuosina 1840-luvulla vielä kilpaili Hermanin kanssa Brahelinnan väen huomiosta eri kuisteilla. Jutussa on muitakin tunnistettavia virheitä. Kuulopuheisiin perustuviin lähteisiin vuosikymmenten päästä keskusteluista kannattaa suhtautua varauksella. Kirjoitus jatkuu:
Vapaussoturin isä Otto Liikanen osteli ja myi lehmiä, antoi niitä ruokolle ja koetti siten hankkia lisätuloja suurelle perheelleen. Hänen vaimonsa Helena kehräsi, kutoi kankaita ja laittoi vahvoja herrain kauluksia. Sanottiin, että hän oli taitava torpan emäntä, joka piti ja halusi pitää ympäristönsä siistinä.
Hermanin äiti Helena oli avainhenkilö Hermanin uran kannalta, koska Herman oppi tältä ruotsin ja koulutuksen arvon. Äiti oli kotoisin Kangasniemeltä, edellä lainatun Reinhold von Beckerin kotipitäjästä, yksinhuoltajaperheestä. Hänellä lienee ollut hyvän käytöksen lisäksi näkyvää lahjakkuutta, koska pastori Björkstén valitsi hänet Suomen Talousseuran stipendillä kolmivuotiseen Benviks linneslöjdsinstitut -nimiseen opistoon. Stipendin sai Kangasniemeltä vain kaksi tyttöä. Benvikissä Helena oppi ruotsin, kirjanpitoa, ja kehittyi taitavaksi kutojaksi ja kutomisen opettajaksi. Koulutuksen jälkeen Helena työskenteli neljä vuotta kutojana Puntalan kartanossa, jossa emäntänä toimi Oton sisko ja Anders Sinkon puoliso. Näin Hermanin isä ja äiti päätyivät naimisiin. Kun sitten Mikkeliin perustettiin yksivuotinen ala-alkeiskoulu vuonna 1847, Herman oli 12-vuotias ja isoveli Adolf jo 17. Niinpä eteenpäin pyrkivä perhe pari vuotta myöhemmin laittoi Hermanin suvun ensimmäisenä ala-alkeiskouluun Mikkeliin, kun tämä oli 14-vuotias.
Siitä lisää ensi viikolla.
Tämä on kirjoitussarjan ensimmäinen osa. Seuraavissa osissa näytteitä kirjaa varten tehdystä tutkimuksesta, joista saa käsityksen kirjan sisällöstä, mutta kannattaa myös ostaa kirja ja ilmoittautua 13.4.2026 järjestettävään juhlaseminaariin (ks. herman-kirjat.fi).