Herman Liikasen aika Garibaldin kansainvälisten vapaaehtoisten joukoissa jäi kuuteen kuukauteen, kun odotettua sotaa Venetsian ja Unkarin vapauttamiseksi ei kuulunut. Myös Unkarilaisen legioonan komentaja kenraali Türr erosi. Liikanen pyrki takaisin Suomeen samaa reittiä kuin oli tullutkin, mutta sairastui Genovassa. Onnekseen hän törmäsi suomalaisen kauppalaiva Pohjolan kapteeniin, jonka laivalla hän sitten lähti meriteitse Suomeen toukokuun lopussa 1962. Liikanen pääsi Turkuun elokuussa 1862.
Säilyneestä kirjeenvaihdosta voi päätellä, että hän tutustui seikkailullaan vapaustaistelijoihin Puolasta, Turkista, Ranskasta, Englannista ja Amerikasta. Hän jopa kirjoitti Italiasta Paavo Tikkaselle kysyen, voisiko tämä palkata kirjakauppaansa kaksi puolalaista pakolaista, jotka olivat palvelleet vapaaehtoisina samassa paikassa kuin Liikanen odotellen Puolan vapaustaistelua. Tikkanen sai kirjeen, mutta vastausta ei ole löytynyt arkistoista. Kirjeessä kapteeni Oresti Baratierille, Liikanen kertoo, että Garibaldi on edelleen Suomessa suosittu ja “raikas, reipas ja elähdyttävä edistyksen henki kulkee läpi maan”.
Liikanen on edelleen identiteetiltään oikeamielinen vapaustaistelija palattuaan kotimaahansa. Tästä hyvänä esimerkkinä on kirje, jonka Liikanen kirjoittaa jo syyskuussa Otawaan Jäppisen kestikievarissa Karjalan kannaksella kohtaamastaan 11-vuotiaasta Dawid Herman Konstista. Karjakauppias Putkonen Kerimäeltä oli palkannut lapsen paimentamaan karjaansa matkalla Viipuriin, mutta hylännyt oman onnensa nojaan sitten Viipurissa. Poika oli sitten kävellen pyrkinyt kohti kotiaan Juvalla. Liikanen oli tavannut hänet matkalla ja kertoo lehdessä pojan tarinan vaatien Putkosen katumusta ja selitystä.
Helsingissä Liikanen sai työpaikan Viaporin komentajalta, eversti Aleksander Theslöfiltä. Hän asui Viaporissa, toimi everstin lasten kotiopettajana ja avusti Kulosaaren kartanon hoidossa. Nyt hänellä oli tilaisuus seurata paikan päällä vastavalmistuneella Ritarihuoneella Suomen ensimmäisiä valtiopäiviä 54 vuoteen. Hänen tätinsä puoliso Antti Sinkko edusti valtiopäivillä talonpoikien säätyä. Sinkko vastusti säästäväisyyssyistä kansakoulujen perustamista, mitä edelleen kotiopettajana toimiva nuori Liikanen päinvastoin vankasti kannatti.
Liikanen pääsi valtiopäivämiesten kanssa moniin tuttavuuksiin. Erityisen tärkeäksi osoittautui ystävystyminen aatelissäätyä edustavan 25-vuotiaan liberaalin aateliston valtiopäiväedustaja Ernst Linderin kanssa. Linder oli Liikasen tavoin itseoppinut eikä ollut suorittanut ylioppilaskoetta. Hän oli tosin varakkaasta perheestä, saanut kotiopetusta ja oli yliopiston kirjaston ahkera käyttäjä. Linder kannatti fennomaanien tavoitteita suomenkielisten sivistämiseksi. Hän oli opetellut suomea ja perustanut suomenkielisen Päivätär-viikkolehden valtiopäivien alla. Herman Liikanen sai tässä lehdessä paljon palstatilaa kirjoituksilleen.
Liikasen ensimmäinen kirjoitus koskee Suomen armeijaa. Liikanen vaatii, että valtiopäivillä olisi esiteltävä että, “koska Suomi on viatoin niihin sotiin, joita Wenäjä on Suomen liitossa muiden valtakuntain kanssa pitänyt ja vasta on pitävä; saisimme Valtiollisen tilamme sille kannalle että Suomi tulisi, niinkuin Schveitsinmaa, kaikilta Euroopan Valtakunnilta tunnustetuksi vapaaksi kaikista sodista. Liitto Wenäjän kanssa ei tulisi tällä tavalla rikotuksi, vaan Wenäjälle tulisi se hyöty ettei tarvitsisi koskaan pitää omaa väkeänsä Suomessa.” Liikanen tulkitsee autonomisen Suomen olevan valtioliitossa Venäjän kanssa, mutta vaatii, ettei Suomen tarvitsisi osallistua Venäjän sotiin, joilla ei ole mitään tekemistä Suomen puolustamisen kanssa. Suomen aseman tulisi olla saman kuin suurvaltasodista puolueettomaksi tunnustetun Sveitsin. Liikanen katsoo ruotuväen tarpeettomaksi ja kannattaa sen sijaan yleistä asevelvollisutta, jolla koulutettaisiin vahva reservi. Hän vaatii myös armeijan komentokieleksi suomea. Tämä oli saman suuntainen ehdotus, kuin se mitä Garibaldi ajoi tuolloin Italiassa kerätessään varoja talonpoikien varustamiseksi kivääreillä reserviksi vieraita valloittajia vastaan.
Liikanen kirjoitti Päivättäreen myös muita juttuja, mukaan lukien jo ennen Italian matkaa kirjoittamansa pitkän ja seikkaperäisen tutkielman Vuoksen vedenpinnan alentamisen ympäristövaikutuksista. Kalaisa virta on muuttunut kivikoksi. Räisälästä ei enää pääse vesiteitse Käkisalmeen. Kuusi vanhaa myllyä on käynyt käyttökelvottomaksi. Tilanomistajien kuivaamien rantaniittyjen arvo on jäänyt vähäiseksi, koska suurin osa niistä ei kuitenkaan soveltunut viljelyyn. Myös kanava oli hyödytön puiden ja kivien kuljetukseen, koska Pietariin oli lyhyempi reitti maanteitse. Liikanen ehdottaa, että palkataan entistä kyvykkäämpi insinööri suunnittelemaan Vuoksen ennallistamista.
Samaan aikaan Tanskassa vamisteltiin vuoden 1849 perustuslain täydennystä, jotta se saataisiin voimaan myös tanskankielisessä Slesvigissä, eli osassa saksankielisen enemmistön Slesvig-Holsteinia. Otto von Bismarck oli nimitetty Preussin ministeripresidentiksi, tavoitteenaan Saksan yhdistäminen Preussin johdolla. Konflikti Tanskan kanssa oli väistämätön. Ruotsin kuningas oli luvannut lähettää Tanskaan 30 000 miestä, jos sota syttyy, mutta siihen tarvittaisiin myös Ruotsin valtiopäivien hyväksyntä. Tammikuussa 1864, Preussi esitti Tanskalle uhkavaatimuksen uuden perustuslain kumoamiseksi. Preussin ja Itävällan joukot tunkeutuivat maahan helmikuun alussa. Tanskalaiset vetivät joukkonsä Dybbølin linnoitukseen. Ruotsin valtiopäivät eivät hyväksyneet ruotsalaisten joukkojen lähettämistä Tanskan avuksi, eivätkä myöskään Ranska ja Iso-Britannia olleet valmiita sotimaan Preussia vastaan.
Liikanen seurusteli vältiopäivien aikaan nuorten aktivistien kanssa valtiopäiväklubilla. Hän muistelee tapahtumien kulkua myöhemmin kirjeessä Vilhelm Thomsenille:
“Yleinen tyrmistys jopa keskuudessamme. Yleinen mielipide ja kaikki silloiset valtiopäiväedustajat olivat syvästi kiinnostuneita Tanskasta. Kun sanomalehdistä tuli tietoon, että Tanskan hallitus aikoi palkata vapaaehtoisia armeijaansa, jotkut ihmiset kehottivat minua lähtemään Tanskaan. Aluksi epäröin, koska olin aiemmin uhrannut paljon aikaa elääkseni vain aatteelle. Lisäksi oleskeluni Italiassa merkitsi minulle suurta taloudellista menetystä, joten oli jo aika miettiä toimeentuloani. Niin teki Illbergkin. Kun kävin valtiopäivillä, kaikkialla puhuttiin tulevasta sodasta ja monet ihmiset kehottivat minua menemään sinne. Illbergillä oli suuri halu, mutta opettajan virka sitoi häntä, ja myös Ernst Linderillä oli vahvoja taipumuksia, mutta hän oli kiireinen valtiopäivillä, jossa hänellä, nuoresta iästään huolimatta, oli merkittävä asema. Erityisesti jälkimmäiset vaativat, että minun pitäisi mennä Tanskaan. Muistan yhä, että Illberg esiintyi voimakkaimmin, suunnilleen kuten St. Just yhteishyvän valiokunnassa, ilmaistakseen myötätuntomme Tanskan johtajille, ja olin aivan yhtä innostunut kuin muutkin. Ernst Linder pyysi minua olemaan valmiina, kun hän antaa lähtömerkin. Pian sen jälkeen hän ilmoitti minulle Viaporiin lähettämässään kirjeessä, että ”minun tulee olla heti valmis, koska se on murentunut Myssandessa. Minä hankin rahat.” Minä lähdin matkaan. Illberg kirjoitti sinulle suosituskirjeen. Linder von Qvantenille ja muille Tukholmassa.”
Liikanen lähti jälleen matkaan lyhyellä varoitusajalla, mutta nyt rahoituksella ja suosituskirjeillä varustettuna. Siitä lisää osassa 5 ensi viikolla.
Tämä kirjoitus on neljäs osa 15-osaista kirjoitussarjaa, jossa kerron valittuja paloja kirjan Vapaustaistelija suomalaisuusliikkeessä tarinasta viikon välein ennen 13.4.2026 seminaaria Herman Liikasen kuoleman 100-vuotispäivänä. Tervetuloa seminaariin ja lukemaan kirja kokonaisuudessaan!
Edelliset osat voi lukea seuraavista linkeistä:
Osa 1.
Osa 2.
Osa 3.