Suomalainen Emil von Qvanten ja tanskalainen Carl Rosenberg olivat salaa suunnitelleet Skandinavian unionia Kööpenhaminassa maaliskuussa 1864, kun Liikanen oli etulinjassa ennen Dybbølin tappiota. Suunnitelma vuosi lehdistöön. Kesäkuussa siitä kirjoitti Helsingfors Dagblad, kirjoittajana todennäköisesti August Schauman. Vain vahva pohjoismainen yhteistyö olisi voinut turvata pienten kansojen itsenäisyyden suurvaltojen kasvavaa painetta vastaan. Kun sitä ei tullut, Tanska hävisi Slesvigin Holsteinin mukana Preussille. Herman Liikanen lienee ymmärtänyt, että poliittinen skandinavismi kuoli Dybbølissä.
Sekä Emil von Qvanten että Carl Rosenberg vierailivat Herman Liikasen luona usein tämän toipilasaikana Kööpenhaminassa. Myös August Schauman lukeutui vierailijoihin, samoin kuin suunnilleen Liikasen (29) ikäiset aseveli Rudolf Estlander (26), tohtori Otto Donner (29), maisteri Emil Nervander (24) ja Saksaan kauppatieteitä opiskelemaan matkalla ollut Victor Forselius (26). Erityisesti Forselius tulisi olemaan ahkera kirjeenvaihtaja ja koko elämän ajan ystävä. Häneltä on säilynyt parikymmentä kirjettä Liikaselle Tanskan ajoilta ja sen jälkeen Turusta 1860-luvulta. Kirjeenvaihtoa käytiin ajan tavan mukaan ruotsiksi, mutta Forselius puhuttelee Liikasta tuttavallisesti kirjeen alussa suomeksi ”Hyvä weli, weikkoseni!”
Herman Liikanen oli Tanskan aikanaan ahkerassa kirjeenvaihdossa edellä mainittujen vierailijoiden lisäksi mm. seuraavien suomalaisten kanssa, kaikkien kanssa ruotsiksi: pikkuveli Karl Liikanen (23), rovasti Ferdinand Fröberg (40) Hiitolasta, opettaja B. E. Wahlström Viipurista, kotiin palanut August Schauman (38), opettaja Rafael Hårdh (25), ja tietysti Fredrik Illberg (28), joka lähetti useita kirjeitä vekseleiden saatteena, ja Ernst Linder (26). Muita kirjoittajia olivat mm. Fridolin Stjernwall (30) , Tanskassa maanviljelystä opiskellut Fingel Ingman (29), sienitieteilijä Petter Adolf Karsten (30) ja senaatin maanviljelystoimituskunnan kanslisti G. M. Franck (36) , jonka allekirjoitus oli ”Gamle vännen Gmfk” ja joka kirjoittaa Liikaselle Helsingin liberaalien piirien kuulumisista. Suurin osa kirjeenvaihtajista oli Liikasen ikätovereita ja ruotsinkielisiä ylioppilaita, jotka hän oli tuntenut jo Helsingissä valtiopäiväklubin yhteyksissä.
Ernst Linder oli hieman aiemmin ollut perustamassa Helsinkiin vapaapalokuntaa, jossa hän toimi aktiivisesti valtiopäivien jälkeen. Hän kertoi kirjeessä Helsingin tapahtumista:
”Olen ollut matkoilla ja kiinni töissä, tulipaloissa, rettelöissä, sensuurin kanssa y.m. Kaikki tulipalot on saatu onnellisesti sammumaan, kiitos vapaaehtoisen palokunnan, joka on antanut uutta puhtia koko sammutustoimelle.”
Linder toivoi toipilaana olevalle Liikaselle ylennystä ja tulevaa sotilasuraa:
”Toivon”, kirjoitti Linder tämän asian johdosta Liikaselle tämän maatessa sairaana Kööpenhaminassa, ”ettei vamma ole vaarallinen ja etteivät monien rasitusten jälkeen niin hyvin ansaitut luutnantin olkaimet enää antaisi odottaa itseään. Iloitsen siitä kaikesta sydämestäni ja onnittelen siitä jo etukäteen. Yhtä pyydän kuitenkin: unohda kaikki ajatukset palveluksesta eroamisesta, vaikka ylennys vielä jonkin aikaa antaisi odottaa itseään. Sen takia ei ole syytä keskeyttää uraa, jolla on kaikki mahdollisuudet menestykseen, eikä luopua Tanskan armeijasta taisteltaessa sellaisen asian puolesta, jonka täytyy olla pyhä kaikille rauhaa rakastaville ihmisille.”
Uusia ja tulevaisuuden kannalta arvokkaita tanskalaisia tuttavuuksia Liikasen verkostoon muodostui nuoren Vilhelm Thomsenin verkostoista, joihin Liikanen pääsi mukaan hieman tervehdyttyään. Thomsenia Liikanen näki päiväkirjojen mukaan lähes päivittäin. Hän sai myös kutsuja Thomsenin vaikutusvaltaisten sukulaisten ja ystävien koteihin.Yksi oli Thomsenin fililogian opettaja yliopistossa, joka oli myös Tanskan liberaalipuolueen johtaja, kansanedustaja ja ministeri, Johan Nivolai Madvig. Thomsenin isä oli jo kuollut, mutta äiti oli kotona. Äidin isä oli kamarineuvos Vilhelm August Schlegel ja tämän poika salaneuvos Johan Fredrik Schlegel, joka oli ollut Tanskan Länsi-Intian siirtomaan kuvernöörinä. Thomsenin serkku Christian Albert Frederich Thomsen toimi esikuntapäällikkönä armeijassa ja hänestä tuli myöhemmin moninkertainen sotaministeri. Nämä tuttavuudet lisäsivät Liikasen sosiaalista pääomaa tulevaisuudessa Helsingin seurapiireissä.
Thomsenin pikkuveli Carlista tuli tunnettu taiteilija ja sisaret Augusta ja Thea ystävystyivät myös Liikasen kanssa. Liikanen lähetti tulevassa kirjeenvaihdossaan aina terveiset kaikille edellä mainituille ja Thomsen puolestaa välitti heidän terveisensä.
Kun Liikanen lopulta sai ylennyksen Tanskan armeijan aliluutnantiksi 11.11.1864 ja nimitettiin Dannebrogin ritariksi kolmannessa luokassa 26.11.1864, hän sai lukuisia onnittelukirjeitä ystäviltään Suomessa ja mm. Victor Forseliukselta Saksasta. Häneltä pyydettiin elämäkertatietoja lehtikirjoituksia varten. Emil von Qvanten kysyi kuninkaalta Liikasen mahdollisuuksia upseerin uraan Ruotsin armeijassa, mutta se vaikutti epätodennäköiseltä, koska Liikaselta puuttui upseerin koulutus. Lopulta Liikanen päätti jättää ajatukset urasta armeijassa. Liikanen vietti vielä kevään 1865 toipilaana Kööpenhaminassa lukien seurustellen, kuunnellen Orla Lehmanin luentoja ja lukien Tanskan historiasta ja politiikasta ennen paluuta Tukholman ja Turun kautta Helsinkiin kesäkuussa 1865.
Herman Liikanen oli saanut Tanskan valtiolta tunnustuksen vapaustaistelijana, mutta hänen sotilasuransa oli 30-vuotiaana jo ohi. Paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa etsivästä luutnantista ja ritarista lisää ensi viikolla.
—
Tämä kirjoitus on kuudes osa 15-osaista kirjoitussarjaa, jossa kerron valittuja paloja kirjan Vapaustaistelija suomalaisuusliikkeessä tarinasta viikon välein ennen 13.4.2026 seminaaria Herman Liikasen kuoleman 100-vuotispäivänä. Edelliset osat voi lukea seuraavista linkeistä: Osa 1., Osa 2., Osa 3., Osa 4., Osa 5.