Pian Helsinkiin saapumisensa jälkeen, Liikanen sai kutsun tulla keskustelemaan professori G. Z. Forsmanin (Yrjö Koskinen) kanssa. He juttelivat niitä näitä ja Liikanen tuli maininneeksi tanskalaisen Rasmus Raskin, jonka matkakirjan avulla Vilhelm Thomsen oli lapsena opiskellut suomea. Professori oli ollut tästä tiedosta hyvin kiinnostunut. Liikanen kysyi, eikö yliopistolla ollut Raskin kirjaa. Ei ollut, mutta Forsman lupasi hankkia. Tämä keskustelu on kiinnostava, koska Liikanen ei ollut varsinaisesti suomalaisuuslikkeen sisäpiirissä ennen tätä tapahtumaa, vaan oli enemmänkin ollut tekemisissä liberaalin Ernst Linderin ja Yrjö Koskisen Helsingin Uutisten vastapainoksi perustetun Päivätär-lehden kanssa. Linder edusti liberaaleja perustuslaillisia ja Koskinen orastavaa radikaalia kielipuoluetta, jungfennomaaneja. Molemmat toki tukivat aktiivisesti suomalaista kulttuuria (SKS, kulttuurifennomania) ja talonpoikien aseman parantamista (valtiopäivät, kielilaki). Tästä eteenpäin Liikanen pääsi lähempään kanssakäymiseen Forsmanin veljesten ja suomalaisuusliikkeen aktivistien kanssa.
Liikanen kirjoittaa vielä yhden jutun Päivättäreen 25.11.1865, jossa hän arvostelee armeijaan käytettyä rahamäärää, josta toivoisi osan nimismiehille ja opettajille:
“Liioista upsiereistä Suomen sotawäessä.
Jokaisella perustuslailla järjestetyllä kansalla pitäisi wirkamiesten paljous olla määrätty. Suomessa on warojen mukaan wielä tämä tila warsin epätasainen, etenkin niihin katsoen jotka sotakomentoon kuuluwat. Silmiin pistäwä on sekin että yksi 300 miehen kokoinen ruotu pätaljona komennetaan ewerstiltä, jonka arwoinen wirkamies muissa maissa tawallisesti komentaa koko prikaatin, jossa tawallisesti löytyy 4 kahdeksansadan miehen pataljoonaa. Niinkutsutuista nuoremmista staapi upsiereista ei Europan enemmin siwistyneissä kansoissa tiedetä mitään. Mutta meidän pienissä pataljooneissa löytyy wielä majurin eli ewerstiluutnantin arwoisia apumiehiä eli staapi upsieriä, jotka kaikki owat liikaa. Kolme upsieriä owat meidän pienille komppanioille myös liian paljon, jotka hywästi tulisiwat aikoin kahdella upsierillä. Sotawäen kassööri on tawallisesti muissa maissa luutnantin arwoinen wirkamies. Meillä on tämä wirkamies tawallisesti ollut kapteinin arwoinen ja wieläpä korotettu samassa ammatissa ewerstiluutnantiksi ja ewerstiksi, joka äskettäin on tapahtunut Suomen kaartissa. — Suomen kaarti on komennettu wiime aikoina tawallisesti kenraali-majureilta. Majurin arwo olisi kylläksi kaartin päällikölle, ja puolet muista upsiereistä owat liikaa. Yhtä turhaa on sekin että wakinaisia jäseniä pidetään Suomen ylisotaoikeudessa, joilla on suuri arwo ja palkka sen jälkeen. Esimies on nykyjään tässä wirassa kenraali-majuri. Maamme köyhässä tilassa on se wahinko aiwan suuri, jonka nämät liiat korkeaarwoiset wirkamiehet saattawat waltiowaroille. Sitä wastaan owat tarpeelliset wirkamiehet, niinkuin nimismiehet ja koulun opettajat, pienen palkan suhteen surkeassa tilassa pidetyt, joillenka ei wielä näy waltiowaroista suurempaa palkkaa ylettyneen. Yhtä wahingollinen on myös Suomen kadettikoulu maallemme; siitä ainoasti tulee hyöty yksityisille suomalaisille jotka haluawat tulla kelpaawiksi Wenäjän sotawäkeen. Tämän wahingon woipi joka ajattelewainen nähdä. — Hallitus woisi nyt parantaa nämät wanhat wahingolliset seikat sillä tawoin että kaikki turhat wirkamiehet pian häwitettäisiin maastamme, jonka koko Suomen yleisö hywäksi näkisi. — L—n.”
Joulukuun alusta 1865 Liikanen sai työpaikan Suomen Hypoteekkiyhdistyksestä. Toinen Tanskan sodan vapaaehtoinen Rudolf Estlander puolestaan sai työpaikan Yhdyspankista. Bernhard Estlander arvelee, että Ernst Linder vaikutti molempien työpaikan saantiin suosittelijana, koska molempien toimitusjohtajana oli Otto Reinhold Frenckell, joka oli aiemmin ollut Helsingfors Dagbladetin päätoimittaja ja siten Linderin tuttu. Myös Liikaselle Suomettaresta tuttu Paavo Tikkanen oli Hypoteekkiyhdistyksen johtokunnassa. Liikanen oli töissä Hypoteekkiyhdistyksessä joulukuusta 1865 aina kevääseen 1914 asti, jona aikana hän ei enää kirjoitellut sanomalehtiin.
Liikasen aloittaessa työt Hypoteekkiyhdistyksessä Ritarihuoneella, kirjeet hänelle osoitettiin tekstillä “Herman Liikanen, Helsingfors” tai “Löjtnanten och Riddaren Hr Herman Liikanen, Wladimiroffs Gård, Helsingfors, Finland.” Helsingissä oli vielä 1860-luvulla vain parikymmentätuhatta asukasta.
Liikasen arki asettui tuon ajan virkamiesten rytmiin. Virka-aika oli 9.15–14.00. ltapäivällä olisi runsaasti aikaa seurusteluun ja harrastuksiin, elleivät työt venyneet virka-ajan yli. Kauppatieteitä Saksassa opiskeleva Victor Forselius onnittelee Liikasta helposta työstä, joka jättäisi aikaa opiskelulle ja tarvittaessa lisätöille, jos rahat eivät muuten riitä. Korkeammassa asemassa olevien oli jo asemansa puolesta vastaanotettava vierailijoita tai mentävä itse kutsuille iltaisin. Liikasta tuskin pääsääntöisesti kutsuttiin tällaisiin tilaisuuksiin eikä Liikanen voinut itsekään järjestää kutsuja asuessaan ilmeisen vaatimattomasti mamselli Sandelinin hoidossa. Talvisin ilta pimeni varhain eikä kaupungissa vielä ollut paljon valoja, joten Liikanen tuskin seurusteli kodin ulkopuolella paljoa töiden jälkeen.
Jo pian aloitettuaan työt Hypoteekkiyhdistyksessä, Herman Liikanen kutsuttiin kulttuurifennomaanien keskeiseen järjestöön, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Kutsun on allekirjoittanut Julius Krohn 4. Huhtikuuta, 1866. Seuran sisäisten henkilövaihdosten aiheuttaman epätäsmällisen kirjanpidon vuoksi Liikasta ei kuitenkaan näy jäsenrekisterissä ennen 1870-lukua.
Herman Liikanen seuraa edelleen Italian tapahtumia sanomalehdistä ja kommentoi niitä kirjeissään Vilhelm Thomsenille. Kesällä 1866 voimaantunut Preussi on haastanut Habsburgien Itävallan saksankielisen kansakunnan johtovaltion roolista ja käynnistää sotatoimet Itävallan pohjoisosissa. Italia hyödyntää tilanteen liittoutumalla Preussin kanssa Itävaltaa vastaan. Garibaldin vapaaehtoiset osallistuvat sotatoimiin Alpeilla. Voittoisa Preussi sopi aselevosta jo heinäkuussa Otto von Bismarckin johdolla. Italia teki pian samoin. Garibaldi erosi palveluksesta. Rauhanneuvotteluissa Itävallan keisari Franz Josef luovutti Venetsian alueen Ranskan Napoleon III:lle, joka puolestaan luovutti sen Italialle Savoijin ja Nizzan Ranskaan liittämisen vastineeksi. Roomassa oli edelleen ranskalaisia joukkoja eikä se ollut vieläkään osa yhdistynyttä Italiaa.
Seuraavassa osassa kerrotaan mm. nälkävuosista ja kielitieteilijä Vilhelm Thomsenin opintomatkasta Suomeen.
—
Tämä kirjoitus on seitsemäs osa 15-osaista kirjoitussarjaa, jossa kerron valittuja paloja kirjan Vapaustaistelija suomalaisuusliikkeessä tarinasta viikon välein ennen 13.4.2026 seminaaria (ilmoittautumislinkki) Herman Liikasen kuoleman 100-vuotispäivänä. Edelliset osat voi lukea seuraavista linkeistä: Osa 1., Osa 2., Osa 3. , Osa 4. , Osa 5 ja Osa 6.