Muniran juhlaruokia Isnäsissä

Helena Allahwerdin (o.s. Liikanen) Munir-miehen kaksoissisko Munira vierailivat sukujuhlassa Isnäsissä kesällä 2001. Kuvassa oikealla myös Helenan kaksoissisko Pirkko Liikanen.

Sukujuhlan kunniaksi Englannissa asuva Munira (s. 15.3.1926, Munir Allahwerdin kaksoissisko) teki juhlaruokia eri puolilta maailmaa asuvien sukulaisten kokoontumisen juhlistamiseksi. Ruokalajit edustavat itäisen Välimeren ja Lähi-Idän ruokakulttuuria. Seuraavassa muutamia reseptejä kesäiseltä juhlapäivältä, Muniran ulkomuistista tekeminä.

Riisia ja kanaa (tai lammasta)

Riisiä, porkkanoita pieneksi pilkottuna, sipulia silpputtuna, murskattua valkosipulia, kanelia, kaardemummaa, mustaa pippuria ja suolaa

1) Keitä ja paloitele ensin liha. Lisää keitinveteen lihakuutio ja keitä kunnes liha on kypsää.

2) Kaada lihaliemi eri astiaan, jossa keität riisin. Lisää keitinveteen suolaa, kanelia ja kaardemummaa.

3) Paista sipulia, valkosipulia ja porkkanoita. Kun ne ovat kypsiä, lisää joukkoon keitetty liha, kaneli ja musta pippuri.

Kun riisi on kypsää, aseta eri tarjoiluvadille – riisin päälle kaikki muut. Valmistus noin 2 t.

Kuvassa Munira ruoanlaitossa.

Munakoisoa ja tomaattia

Tarvikkeet: Munakoisoa, jauhelihaa, hienoksi hakattua persiljaa, suolaa, pippuria, tomaattisosetta ja tuoreita tomaatteja

Täyte: Purkki murskattuja tomaatteja, tomaattisosetta, persiljaa, citruunan mehu ? Mahdollisesti hieman sokeria

Viipaloi munakoiso ja ripottele viipaleiden päälle suolaa – anna vettyä noin 30 minuuttia. Kaada vesi pois ja öljyä munakoison viipaleet. Paista tai grillaa viipalet puolikypsiksi.

Aseta vuorotellen kulhoon muonakoison viipaleita ja täytettä. Paista 200 -asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Lihaperunapullia

Tarvikkeet: Keitettyjä perunoita, suolaa, maissijauhoa

Täyte: jauhelihaa,persiljaa, pippuria, kanelia, inkivääriä ja kaardemummaa

Muussaa perunat, lisää suola ja maissijauho. Sekoita jauhelihaan persilja, pippuri, kaneli, inkivääri ja kaardemumma. Pyöritä perunataikinasta pieniä pöyreitä pullia, jotka täytät lihatäytteellä.. Paista pannussa öljyssä. 

Lihan tilalla voi olla kalaa ja sitruunaa, suolaa ja pippuria.

Okraa, lihaa ja riisiä

Tarvikkeet:Lihaa, sipulia, valkosipulinkynsiä, tomaattisosetta, murskattuja tomaatteja, sitruunan mehu, sokeria ja okraa

Keitä liha. Säästä keitinvesi, johon lisäät pieneksi silputtu ja paistettu sipulia. Keitä 10 minuuttia. Lisää seokseen 5-6 valkosipulinkynttä. Lisää seokseen tomaattisoe tai murskattuja tomaatteja ja sitruunan mehu (mahdollisesti hieman sokeria). Lisää seokseen okra. Anna kuumentua keihumispisteeseen. Syödään keitetyn riisin keran.

Seikh Mahsji

Tarvikkeet: kesäkurpitsa, munakoiso ja paprika, jauheliha, sipulia, persiljaa, kanelia, inkivääriä, kaardemummaa, suolaa ja pippuria

Esivalmistus: Poista vihanneksista keskusta.

Täyte: Paista jauheliha, johon on sekoitettu pieneksi silputtua sipulia, persiljaa, kanelia, inkivääriä, kaardemummaa, suolaa ja pippuria. 

Kastike: tomaattia, sitruunaa, suolaa ja pippuria

Täytä vihannekset jauhelihatäytteellä. Aseta kulhoon. Kaada kastike vihannestenm päälle ja paista uunissa 250 asteessa kunnes vihannekset ovat pehmeitä.

Kesäkurpitsaa ja jugurttia

Tarvikkeet: kesäkurpitsa, jugurttia, valkosipupia, minttua ja suolaa

Kuori ja paloittele kesäkurpitsa. Paista neliönmuotoiset kesäkurpitsan palat öljyssä ja jugurttitäyte kurpitsan päälle. Syödään lämpimänä.

Kukkakaalipyöryköitä

arvikkeet: Pieneksi silputtua kukkakaalia, silputtua sipulia, persiljaa, jauhoa, suolaa, pippuria, kolme munaa, 1 teelusikka leivinjauhoa, vettä

Sekoita ainekset keskenään ja anna niiden olla 30 minuuttia. Paista pannussa kuten lettuja. Kukkakaalin asemesta voi ruoka tehdä myös pinaatista tai kesäkurpitsasta.

Dolma – täytettyjä vihanneksia

Tarvikkeet: Paprikoita, jauhelihaa, viinirypaleiden lehtiä, munakoisoja, kesäkurpitsaa, isoja sipuleita, keitetty riisi, persilja, kaardemumma, inkivääri, neilikka, suola ja pippuri

Esivalmistelu: Poista vihanneksista (munakoiso, kesäkurpitsa) keskusta.

Täyte: paistettu jauheliha, keitetty riisi, persilja, kaardemumma, inkivääri, neilikka, suola ja pippuri – sekoita ainekset keskenään.

Kastike: kanaliemi, tomaattisose. Sitruuna.

Täytä vihannekset jauhelihatäytteellä, asteta lämmön kestävään kulhoon. Kaada vihannesten päälle kastike ja anna kiehua alhaisella lämmöllä kunnes vihannekset ovat pehmeitä.

Päivitetty 10.02.2002 Pirkko Liikanen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *