Juuret
Sirkka-Liisa 60 v. Kuva: Heikki Liikanen
Sirkka-Liisa ”Sirkkis” Kuusisto on lähtöisin Kangasnimeltä Liikalan talosta, joka on kuulunut samalle suvulle vuodesta 1650 lähtien. Aikoinaan sen pinta-ala oli noin 500 hehtaaria, mutta perinnönjaossa se puolitettiin luultavasti joskus 1800-luvulla ja kooksi jäi 250 hehtaaria, josta 15–20 hehtaaria oli viljeltynä ja loput olivat metsää. Tilan jakoivat silloin Sipi Liikasen kaksi poikaa. Tiloista tuli samannimisiä tiloja eli Liikaloita. Ainoastaan tilan jäljessä oleva numero erottaa ne toisistaan. Toinen tila on Luusniemellä sijaitseva Liikala. Toinen Liikala on Parikan kylässä noin 10 kilometrin päässä Luusniemen Liikalasta. Vuoden 1971 jälkeen Luusniemen Liikala puolitettiin vielä avioeron yhteydessä, jolloin tilan nykyinen koko (2005) on noin 110 hehtaaria.
Tilaa isännöivät kauan Otto (s. 1880, k 1964) ja Emma o.s. Montonen Anttolan Ylivedeltä (s. 1882, k. 1948). Heidän aikanaan talossa asuivat heidän lapsensa, neljä tytärtä ja kolme poikaa: Lahja (s. 1904, k. 1993), Sylvi(s. 1907, k.1993), Toivo (s. 1909, k.1947), Yrjö (s.1912, k. 1920), Liisa (s. 1920), Toini (s.1926) ja Erkki (s.1925, k. 2003). Otto- isännän sisar Erika (s. 1871) ja hänen neljä lastansa, Albin, Alma, Iita ja Alho varttuivat myös Liikalassa. Erika ei ollut naimisissa. Perhe piti yhtä. Emma mummo oli talon henki, jolla oli suuri suvaitsevainen sydän. Perheen lisäksi talossa oli usein työmiehiä. Talon iso tupa (8 m x 8 m) majoitti useammankin henkilön yhdellä kertaa. Tarpeen mukaan lisättiin sänkyjä.
Vanhemmat
Sirkka-Liisan äiti Eeva o.s. Hokkanen (s. 1916, k.18.11.2005) Luusniemen Kerinkanta- nimisestä talosta oli vuonna 1935 käynyt Otavan kansanopiston, jossa opetettiin puutarhan hoitoa, ruoan laittoa, kankaankudontaa ja talon pitoa. Nämä nuorena opitut taidot säilyivät erittäin rakkaina taitoina aivan hänen elämänsä loppuun saakka. Äiti vihittiin seitsemän vuotta vanhemman Liikalan Toivon kanssa 1937. Häitä vietettiin kolme päivää, ensin Eevan kotona ja sitten Liikalassa, minne Toivo ja Eeva asettuivat asumaan. Molemmat lapset Veikko (s. 1940) ja Vuoden Liikanen 2007 Sirkka Liisa (s.1947) syntyivät Liikalassa.
Äiti ja isä muuttivat nuorena parina Helsinkiin. Ensimmäinen koti oli Katajanokalla ”Lutikkalinnassa” ja sitten Kulmakadulla. Toivo oli hyvin taitava ”käsityöläinen”, rakentaja. Puhuttiin, että Liikasen Toivo tekee, mitä haluaa, toiset tekevät, mitä osaavat. Hän oli rakentamassa mm. Keskuskadulle Kalevalaisten Naisten omistamaa ravintola Kestikartanoa. Sodan varjot synkistivät jo silloin nuoren parin elämää. Raskaana oleva Eeva jäi yksin, kun sota alkoi vuonna 1939. Sodan alettua Eeva pakeni Luusniemelle.
Isä Toivo haavoittui talvisodassa. Hän sai vettä keuhkoonsa, josta sitä imettiin pillillä pois. Tämän seurauksena tuli pillin painaltamana reikä keuhkoon ja sen takia hän menehtyi 10.5.1947.
Lapsuus
Luusniemen kylän vahvuus siis lisääntyi taas, kun Toivolle ja Eevalle syntyi toinen lapsi, tyttövauva helmikuun paukkuvilla pakkasilla 6.2.1947. Kaikista hauskoista nimiehdotuksista (mm Orvokki, ”on niin mahottomankaunis nimi”) huolimatta nimeksi annettiin Sirkka Liisa, joka oli silloin hyvin yleinen nimi. Elämä isän kanssa jäi hyvin lyhyeksi, kun hän oli vain kolmen kuukauden ikäinen isän kuollessa. Taannoin paikallinen lehti teki jutun sotaorvoista. Toimittaja oli kysynyt Sirkka-Liisan mietteitä isättömyydestä ja siihen hän vastasi: ”Eihän sitä lapsi osaa kaivata sellaista, mitä ei ole ollut, mutta nyt aikuisena tulee mietittyä hyvinkin usein, millaista elämäni olisi ollut, jos isä olisi ollut läsnä arjessa.”
Isän kuoleman jälkeen äiti ja lapset asuivat muutaman vuoden Liikalassa. Äidin rakennettua perheelle oman kodin tuli 1949 muutto Kuuselaan, josta näköetäisyys säilyi syntymäkotiin, Liikalaan.
Tästä alkoi perheen uusi elämän vaihe. Elämä oli tiukkaa. Äiti hankki toimeentulon perheelle kyläläisten pyykkärinä ja taloissa mitä erilaisimmissa töissä. Äiti oli äitinä ja isänä, jopa hyvänä kaverina. Perheemme oli hyvin tiivis ja yhteen hitsautunut ja pysyi sellaisena äidin kuolemaan saakka. Miehen mallia minulle antoi itseäni seitsemän vuotta vanhempi veljeni Veikko. Isosta ikäerosta johtuen lapsuuteni jäi veljeni kanssa lyhyeksi hänen lähdettyään nuorena maailmalle.
Kansakoulun jälkeen ja jo kouluaikana piti harjoitella työntekoa kodin ulkopuolella. Kesällä hän oli pikkupiikana maalaistalossa. Siellä-Sirkka Liisa sai oppia lasten hoitoa, ruoanlaittoa ja karjanhoitoa. Talveksi kansakoulun jälkeen Sirkka Liisa meni piikomaan Mikkeliin, jossa hän kävi myös rippikoulun. Äiti avioitui uudelleen Sirkka-Liisan ollessa 14-vuotias. Isäpuoli oli hieno mies. Äidille jäi turva miehestään, kun tytär muutti pois kotoa.
Työelämä ja oma perhe
Sirkka-Liisa muutti kirkonkylään Kangasniemelle 1963. Osuuskaupan palveluksessa hän aloitti 16-vuotiaana. Hän ajatteli, että elämä jatkuu kauppa-alalla, joten hän matkasi Mikkeliin kaupalliseen kouluun. Matka kuitenkin jatkui 1969 Lahteen. Lahdessa hän asui viisitoista vuotta ja oli samassa työpaikassa koko sen ajan. Työnantaja oli Oilon Oy.
Sinkkuelämää viettäneen 36 vuotiaan naisen elämä muuttui ”kerralla”, kun hän tapasi miehensä Raimon. Muutto Helsinkiin meren ympäröimään kauniiseen Santahaminaan tapahtui 1984. Liikanen sukunimenä vaihtui avioliiton myötä ja sukunimen lisäksi hän sai kaksi ”murkkuikäistä” tytärtä.
Miehen jäädessä armeijan palveluksesta eläkkeelle v. 1988, he saivat ostaa 1994 Sirkka-Liisan entisen kotipaikan Kuuselan, jonka he peruskorjasivat ”lattiasta kattoon”. Tämän seurauksena he alkoivat asua kahdessa paikassa miehen muutettua itsensä asumaan Kuuselaan ja kirjansa Kangasniemelle. Alkoi edestakainen matkaaminen kotiemme välillä, jonka koin hyvin raskaaksi, olihan matkaa välillämme 275 km, toteaa Sirkka-Liisa.
Kohtalo puuttui elämääni 2000, kun Sirkka-Liisa sai aivoverenvuodon. Onni oli kuitenkin mukana matkassa ja nopean hoitoon pääsyn ansiosta vauriot jäivät vähäisiksi. Sairauden seurauksena Sirkka-Liisa ja Raimo laittoivat elämänsä arvot järjestykseen. Mikä on tärkeää: Terveys vai kahdessa paikassa asuminen ja kahden kodin välin jatkuva ajaminen? Ratkaisu ei ollut helppo, sillä Sirkka-Liisa työskenteli puolustusministeriössä mielenkiintoisessa työssä. Muutto kuitenkin tapahtui 2002 Luusniemelle. Päätös oli hyvä, mutta samalla hän jäi kaipaamaan Santahaminan saarella olevaa ihanaa luontoa, kallioita, merta ja sen huminaa.
Harrastukset
Sirkka-Liisa käy paljon kansalaisopiston eri harrastuksissa: käsityöt, kuten tilkkupeitot ja -tyynyt, hardanger, kirjonta ja Tiffany-työt, joita hän tekee myös kotona. Harrastuksista on tullut hyvin tärkeä verkosto, jossa tavataan tuttuja ja luodaan uusia tuttavuuksia.
Harrastuksista ehkä mieluisin on puutarhan ja pihan hoito. Kuten alussa Sirkka-Liisa mainitsi, hänen äidille puutarhan- ja pihanhoito oli tärkeä. Heillä olikin hyvin kaunis piha. Tätä perintöä Kuusistot yrittävät yllä pitää edelleen. Samalla tämä on harrastus, jossa näkee kättensä työn, saa silmäniloa, puutarhasta omia puhtaita tuotteita, hyötyliikuntaa ja mikä
parasta, saa miehen mukaan harrastukseen.
Nykyisyys
Joskus joku heidän vieraistaan on sanonut: ”Tehän asutte keskellä ei mitään.” Kuitenkin heiltä on matkaa Jyväskylään vain 80 km, Mikkeliin 42 km ja Pieksämäelle 40 km ja Kangasniemen kirkonkylään 25 km. He sanovat olevansa keskellä Suomea. Järvet ympäröivät, on puhdas rauhallinen luonto, josta vielä saa nauttia. Elämä soljuu rauhallisissa merkeissä omaan tahtiin. Nuorin tytär muutti Kemistä kirkonkylään meitä lähelle ja hän ilahduttaa käynnillään usein. Omaa terveyttä yritetään yllä pitää liikunnalla, ja pienet matkat virkistävät välillä arkea.
Sukuseuraan tulin mukaan Mikkelissä 1992, sanoo Sirkka-Liisa. Sukuseurasta on muodostunut ”oma perhe”. Uusia sukulaisia löytyy jatkuvasti. Lähisukua, jota ei ole kuvitellut koskaan näkevänsä, on päässyt tapaamaan. Sirkka-Liisa muistaa, kun hän tapasi Harri Liikasen kanssa ensimmäisen kerran Pääesikunnan ruokalassa. He aprikoivat, ovatko he sukua keskenään ja olivathan he. Hallitukseen Sirkka-Liisa valittiin 1993.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alkavat juuret kiinnostaa, sanoo Sirkka-Liisa. Kun hän oli tapaamassa tätiänsä, he juttelivat hänen lapsuus- ja nuoruusajoista Liikalassa. Näin hän pääsi samalla lähemmäksi isänsä lapsuutta ja nuoruutta. Harmi ettei minulla ole nauhuria, johon saisin nämä taltioitua, jatkaa Sirkka-Liisa. Miten tärkeää se vanhan tiedon tallennus olisikaan jälkipolville.
Sukuseurasta Sirkka-Liisa myöntää saaneensa paljon. On löytynyt omat juuret, jotka ovat syvällä Suomen maaperässä.
Lopuksi Vuoden Liikanen haluaa kiittää sukuseuraa saamastaan huomionosoituksesta.
Raimo ja Sirkka-Liisa Kuusisto 
Syötävää… 
… ja kaunista
Kuvat Sirkka-Liisan albumista.